| Downtown |
Heipparallaa taas, täällä me ollaan tutustuttu meidän alueeseen eli Sherman Oaksiin ja tehty pari trippiä muuallekkin. Downtown ja Malibu oli viikonloppuna kohteina joista aattelin ainakin kertoa. Auringosta on nautittu kohtuullisesti ja herkkuja syöty paljon kuten jenkkilään kuuluu, taidetaan muuttua täällä itsekin isommiksi ennen kun tullaan takaisin!
| Downtown |
| Piknikillä lähipuistossa |
| Universal Studios |
Downtownissa ei sitten paljon jaksettu muuta tehdäkkään, syömässä ja kahvilla käytiin ja koitettiin löytää oikeita kauppoja huonolla menestyksellä. Pilvenpiirtäjien juurilla vaan pyörittiin ja Pershingin puistossa käytiin istumassa pummien kaverina, pissakin siellä keskustassa välillä haisi :D Tosi paljon kyllä käveltiin ja kateltiin, mutta pitää tehä toinen reissu sinne oppaan kanssa tai kysyä neuvoa mihin kannattaa mennä. On se vaan niin ”Big City Life” tuo keskustakin, ei me olla varsinkaan Kajaanissa tai Oulussa totuttu tollaseen. Walt Disney Concert Hall jää myös ensi kertaan kun jalat ei jaksanut enää kantaa sinne asti ”Fashion” districtin jälkeen.
Sunnuntaina meidät pyydettiin Super Bowl partyihin Malibuun. Aikamme mietittiin Jaakon kans kehdataanko mennä ihan tuntemattomien ihmisten kotiin, mutta niin Katia (Jaakon harjoitteluvastaava) sai meidät suostuteltua hänen perhetuttujensa luokse kylään. Hänen filippiiniläinen miehensä oli myös mukana, joka osasi tarpeelliset suomen sanat ”Perkele” ja ”Pakastan sua” :D Käytiin pieni sightseeing-lenkki: ihanan näköisiä rantoja, huviloita ja kalliin näköisiä kauppoja. Saatiin taas kuulla paikoista joissa julkkiksia voi hyvin spotata, ei kuitenkaan meidän silmiin tällä kertaa osunut. Amerikkalaisperhe oli todella ystävällinen ja heidän talonsa aika pramea uima-altaineen ja tenniskenttineen. Siellä me siis nautimme herkullisesta ruoasta ja juomasta, pelasimme sulkapalloa (jossa voitin Jaakon, ja amerikkaisenkin!), tennistä (jossa osuin hyvin toisiin ihmisiin) ja katsoimme myös hiukan tätä amerikkalaista jalkapalloa. Muuta en siitä ymmärtänyt kuin että New York Giants voitti koko homman ja se oli melkosta showta koko ohjelma. Todella mukavaa meillä oli ja kiva kokemus, onneksi lähdettiin Malibuilemaan :)
Sen kyllä huomaa, että amerikkalaiset puhuu paljon enemmän entä me suomalaiset. Kaupassakin kysellään aina kuulumiset ja ollaan tosi ystävällisiä. Vaatekaupassakin toivotettiin aina tervetulleeksi ja kyseltiin kun annoin ostoksia kädessä että voinko ottaa ne jo sinun puolestasi ettei tarvitse kantaa. Ei niitä siis niin paljon ollu et se myyjä sen takia ois kysyny ;D Varsinkin kun oltiin tuolla amerikkalaisten kotona niin siellä oli jatkuva puheensorina. He kyseli meiltä kaikkea ja lapsetkin kauhisteli Suomen kylmyyttä ja mietti missä koko maa on. Jenkit siis enemmän sanoo suoraan ääneen sen mitä ajattelee kun me suomalaiset pohditaan mitä on järkevää ja hyödyllistä sanoa. Mulla meinas vähän naurattaa kun juttelin noin parikymppisen tytön kanssa jotain Jaakon harjoittelusta ja tästä mun lomasta nii se puhu koko ajan niin American style kun voi olla: ”REALLYYYY??? OH MY GOD. I didn’t know that people use buses anymore. WOWW.” Mukava tyttöhän se oli ja kiva tutustua, mut jäi enemmän mieleen nämä ”SERIOUSLY! I can’t believe how you can survive during the winter in Finland. UNBELIEVABLE. WOW. OMG.”
| meidän katu |
Oh my god I have to go to the grocery store now, have a good one! Tässä kaikki tällä erää, näkemiin! -Tiia
JAAKKO: Jaakon parisuhdevinkki numero 2:
Vanhempi herrasmies totesi putiikissa: -"It's cheaper to keep her."
Ja minähän hyvänä bisnesmiehenä toki otan vinkistä vaarin. Halvemmaksi tulee ostaa muutama hyvä synttäri-/nimpparilahja. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti